Ammatinvalinnan-ohjausta 60-luvun alussa

Olin kiltiksi kasvatettu koulutyttö 60-luvun alussa. Koulussamme vieraili tuolloin ammatinvalintaohjaaja. Jokaisen oppilaan tuli käydä hetki keskustelemassa tulevaisuuden suunnitelmistaan hänen kanssaan. Minusta oli outoa ruveta kertomaan tulevaisuuden suunnitelmistaan, kun tiesin, että töihin oli mentävä ja äkkiä leipää tienaamaan.
Yht'äkkiä piti osata kertoa vieraalle ihmiselle mitä aikoi tehdä keskikoulun jälkeen.
 Kotona äidille olin kyllä haaveitani raottanut ja hän oli ne tyrmännyt.
 Isä oli silloin jo kuollut. Olin kuitenkin saanut isältä hyviä neuvoja jo 50-luvulla.
Ammatinvalinnanohjaajaan suhtauduin kuin pakolliseen hammaslääkäriin. Hänen luonaan oli määrä käydä, mutta minulta ei siihen kysytty mielipidettä.
Nainen istui tyhjässä luokkahuoneessa opettajan pöydän takana, edessään lehtiö ja kynä. Hän viittoili minut istumaan ensimmäiseen pulpettiin.
- Mikä sinusta tulee aikuisena? nainen kysyi, ottaen samalla kynän käteensä.
- Taiteilija, sanoin.
- Taiteilija! huudahti ammatinvalinnanohjaaja. Sinähän olet työläisperheestä! Nainen oli närkästynyt.
- Olen! sanoin.
- Ajattele nyt realistisesti! Mikä sinusta tulee isona?
- Olisiko lentoemäntä hyvä. Sehän on kuin baariapulainen?
Nainen katsoi minuun kuin ihmettä.
- Ei siis hyvä? Entä leipuri? Tai kampaaja?
Hän alkoi nauraa, nauraa holtittomasti, pyyhkien poskille tulvivia kyyneleitä.
Hän osoitti kelloa ja ovea. Aikani ammatinvalinnanohjauksessa oli kulunut loppuun.

Ei tullut minusta lentoemäntää, kampaajaa, leipuria.
Tuli terveydenhuollon opettaja (fysioterapia), taidekasvatuksen opettaja ja puheviestinnän opettaja, TCE (englannin- tai ruotsinkielellä opettava aineenopettaja), PD-International work, KM, Korda-pedagogi ja monta muuta.
Siinä alkulista leimoja haluaville.
 

Unohtumaton matkaseura SanAntoniosta Tusconiin

San Antoniosta juna lähti aamukuudelta kohti Tusconia. Junassa ei ollut paljoa väkeä ja niin valitsin itselleni mukavan paikan junan oikealta puolelta menosuunnassa. Tuskin matkaan oli lähdetty, kun muutama penkki taaksepäin, vasemmalta puolelta vanha mies yritti jotenkin saada huomioni.
- Yes? sanoin kysyvästi.
- Oletteko ensi kertaa tässä junassa.
Myönsin olevani.
- Tulkaa tänne istumaan, Täältä näkee kohta upeita maisemia ja Meksikon rajan.
Olipa ystävällistä! ajattelin. Otin kassini ja vaihdoin vanhan miehen viereen.
Hän halusi tarjota minulle appelsiinin ja alkoi kuoria sitä linkkuveitsellään. Minäkin olin ottanut linkkuveitseni esiin ja meitä nauratti, kun ne olivat samanlaiset!
Kerroin ostaneeni omani Suomesta, hän Amerikan länsirannikolta.
Kun junarata kulki lähellä Meksikon rajaa voi junan ikkunasta nähdä telttakyliä, joissa Amerikkaan haluavat pitävät majaa. Rajalla on korkeat aidat kilometrien matkalla.
- Olen nähnyt tällaisia slummeja Afrikassa, kerroin.
Mies oli kiinnostunut ja halukas keskustelemaan.
- Et arvaa millaisella matkalla olen!
- En todellakaan!
- Minulla on tytär huorana ja narkkarina Los Angelesissa. Hän on asunut kaduilla jo yli 25 vuotta. Hän soitti minulle New Yorkiin ja sanoi:
- Isä, tule hakemaan minut kotiin!
Että sellaisella matkalla!
- Minkä ikäinen hän on? kysyin.
- 52 vuotias.
- Minkä ikäinen sinä olet? kysyin.
-97 v.
- Makeita appelsiineja, sanoimme yhdestä suusta.
Matka meni joutuisasti jutellessa. Tusconissa, tuo melkein sata-vuotias, halusi ehdottomasti kantaa kassini lähellä olevaan hostelliin. Hän kysyi hostellin numeron, sillä hän halusi soittaa minulle miten asiat Losissa onnistuivat. Minä olin halukas kuulemaan.
Seuraavana päivänä hostellin puhelin pärähti tasan klo 14, kuten olimme sopineet.
- Olemme nyt rautatieasemalla ja matkamme alkaa kohta kohti Itä-rannikkoa. Ostimme muutamia vaatteita tytölle.
- Kiitos ja hyvää matkaa teille molemmille, sanoin.
Hän kirjoitti minulle vielä kirjeen Suomeen jossa hän lähetti onnenkolikon.

 

Juna on kelpo kulkuväline!

Pidän junaa parhaana kulkuneuvona.
Keiju oli ostanut meille, itselleen ja minulle, joululahjaksi matkan Turkuun. Erikoistarjouksena VR:än joulukalenterista matkan hinta oli 1,50 eli edestakaisin 3€/henkilö. Matkan teimme sateentuhruisena päivänä tammikuussa. Kävimme näyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa ja syömässä Fransmannissa.
Aboa Vetus -museossa on uskomattoman mielenkiintoisesti kaivettu esiin historia. Meitä tuli opastamaan museo-opas, ihan hyvä hyvyyttään. Mies tunsi ja tiesi asiansa! Me mummelinikäiset nautimme museokäynnistä. Modernin taiteen näyttelyssä vain harvat työt kolahtivat. Paluumatkalla Helsinkiin junassa juttelimme, miten mielenkiintoista olisi matkustaa Trans Siperia-junalla halki Venäjän. Innostuin muistelemaan erilaisia junamatkojani.
90-luvun lopussa olin USA:ssa, San Fransiscossa istuttamassa dyyneille juolavehnää, kansainvälisellä työleirillä kuukauden ajan. Toisen kuukauden matkustin inter-railillä pohjois-Amerikan ympäri. Pysähdyin muutamaksi päiväksi Salt Lake Cityyn, Cicagoon, New Orleansiin, San Antonioon, Tusconiin ja Los Angelesiin.
Salt Lake Cityssä halusin mennä mormonien temppeliin katsomaan valtaista Jeesus-patsasta. Ei sinne temppeliin noin vain mennä! Jokaiselle vierailijalle annettiin opas. Minun oppaakseni tuli pikkiriikkinen alle 20 tyttö, joka oli Japanista kotoisin ja juuri kääntynyt mormooniksi. Kerroin, että tahtoisin erityisesti nähdä sen valtavan Jeesus-patsaan.
Tyttö heristi minulle sormea:
-Täytyy mennä ohjelman mukaan!
- Jep! sanoin, sillä en halua sotkea kenenkään ohjelmaa.
Jeesus-patsaan taustalla on suuri, kaareva seinä, jolla on useita valtaisia tauluja, joiden kuvat kertovat Jeesuksen maanpäällisestä elämästä.
- Tässä Jeesus on kalastajien matkassa... tyttö kertoi
- Gennesaretin järvellä. Siinä on Pietari. Pietarin kalansaanis, you know! selostin minä.
- GOOOOOOD! sanoi tyttö venyttäen sanaansa ja taputti minun käsivarttani.
Minä olin kuin kakara pyhäkoulussa.
Kerroin jokaisen maalauksen kuvien sisällön ja jokaisen edessä sain tytön sanomaan:
- GOOOOOOOD! ja taputuksen käsivarteeni.
Sain taulukierroksen jälkeen istua Jeesuspatsaan eteen rahille.
Tyttö kävi painamassa valokatkaisijasta himmentimen päälle ja musiikin pauhaamaan.
Parin minuutin kuluttua hän hätisti minut jatkamaan kierrosta.
Kun tulimme ulos pyhäköstä hän kysyi olisiko minulla herännyt kysymyksiä, joihin hän voisi antaa vastauksen. Hän oli niin kovin herttainen! Sieppasin hänet syliini ja pyöräytin ilmassa ympäri.
- Luulenpa, ettei minulla ole mitään sellaista kysymystä! sanoin.
Sitten minun piti kirjoittaa palaute hänen tekemästään työstä.
Hän oli iloinen parhaasta arviosta, heti ensimmäiseltä ohjattavaltaan.
-------
Coloradossa juna hiljensi vauhtia. Kaiuttimista kuului junailijan ääni:
Katsokaa vasemmalle, järven jäälle! Siellä jolkottaa kaksi sutta!
-------
Ennen New Orleansia juna kulki kapeaa vallia pitkin hitaasti. Molemmissa puolilla junarataa oli mangrovemetsiä vedessä.  Näin lähellä junaa vedessä olevan tukin, jonka päällä viisi suurta kilpikonnaa paistatteli auringossa. Toinen tukki lipui kohti ensimmäistä.
- Onpas siinä kumman kova virta! ihmettelin. Samassa jälkimmäinen "tukki" kaappasi kitaansa auringonpalvojia. Näin uskomattoman luonnon näytelmän! Krokotiili vai liekö alligaattori sai makupalansa.
Samalla "voimakas virtaus"-pohdintani sai ratkaisunsa.